Toisin kävi, tuli tarve kirjoittaa aiheesta johon mä olen törmännyt elämässäni niin useasti, että joskus jaksan miettiä milloin siihen totun vai totunko ikinä.
Ihmisten leimaaminen.
Jokainen varmasti on törmännyt tähän, pihapiirissä on perhe jonka lapset ovat kamalia, riiviöitä joiden vanhemmatkaan ei kaikkien mielestä ole sitä kunnon väkeä.
Tai jos olet jonkun lapsi, sisarus tai vaikka vain sukulainen susta oletetaan jotakin, sulla on jo valmiiksi leimattu otsaan status mitä muut ihmiset susta ajattelevat.
Ihan vain sen perusteella, mitä joku toinen lähipiiristä mahdollisesti on.
Mä olen tuon statuksen mukaan kuulunut aina siihen ns. ei niin hyvään ihmisluokkaan, ihan vaan sen perusteella mitä perheeni joskus oli ja teki.
Joskus sen leiman lyövät otsaan ihan oma perhepiiri, omat lähimmät ihmiset.
Mä olen pienestä pitäen kuullut jatkuvaa syyllistämistä .
En muista ,että kenekään mielestä olisin ikinä tehnyt mitään oikein.
Kehuja en muista saaneeni koskaan.
No arvatakkin saattaa, että jos mokasin siitä kuulin sitten senkin edestä.
Hyvin pienenä musta tuli myös äitini syntipukki ja tämä tarkotti sitä, että kaikki se mitä ei voitu sanoa mun äidille suoraan kerrottiin kyllä mulle hyvinkin suoraan.
Mummoni oli yksi niistä jotka pitivät hyvin huolen , että kuulin millainen mun äiti hänen mielestä on ja tottakai mä kuuluin siihen samaan kastiin äitini tyttärenä.
Tätä hän on jatkanut myös koko mun aikuisuuden.
Elävästi mieleen on jäänyt tapaus jossa mummoni tuli nykyiseen kotiimme käymään ja toi tullessaan mulle lahjana talvikengät, kenkiä antaessa sain ukaasin siitä, että en saa myydä kenkiä saadakseni huumeita tai hän ei enää koskaan anna mulle mitään.
Tuo hetki ja sanat satuttivat syvästi, koska pojat olivat tuolloin pieniä ja huumeisin en ollut teini vuosien vahinko kokeilua lukuun ottamatta koskenut ikinä.
Monesti sain kuulla, että kaikki moitteet ja syyllistäminen on sanottu leikillään tai hyvää tarkoittaen.
Ja useasti mieleeni nousi miksi? Mitä olen tehnyt väärin jotta mua näin kohdellaan.
Mummoni jakoi vuosia sitten jokaiselle lapsenlapselle ennakkoperintöä, muut lapsenlapset saivat summan suoraan käteensä mulle tuo summa maksettiin osissa ja mun piti tarkalleen joka kk kertoa mihin laitan tämän summan ja mun piti myös toimittaa hänelle kuitit siitä mihin raha on mennyt.
Varsinaista syytä tälle asialle en koskaan saanut, mummoni puhui kuitenkin siitä, että olen samanlainen kuin äitini ja hän huolehtii etten ryyppää tai käytä rahoja muuten väärin.
Minä joka en juonut kuin todella harvoin ja minä jolla nuorempi pojista tuohon aikaan oli vielä vauva.
Minä joka joka kk soitin mummolleni ja jouduin anelemaan rahoja itselleni ja perustelemaan miksi olen ne ansainnut.
Toki valehtelun jalon taidon opin kyllä hyvin nuorena äidiltäni, ensin hän opetti mut valehtelemaan puolestaan asioita mummolleni ja muille ihmisille.
Myöhemmin opin kiertämään ikävät asiat valehtelemalla ja opinpa myöskin äitini tavoin värittämään asioita valehtelulla.
Koskaan en kuitenkaan käyttänyt valehtelua äitini tavoin pelkkään oman edun tavoitteluun, lähinnä valehtelin edelleen muiden puolesta tai koska pyrin pääsemään ikävistä asioista ja tilanteista sillä tavalla eroon.
Tuonkin jalon taidon opettelin vanhempana pois ihan vain siksi etten halunnut olla samanlainen kuin äitini ja halusin päästä eroon niistä tavoista jotka hän mun päähän pienestä pitäen iskosti.
Opettelin olemaan rehellinen itselleni ja muille.
En voi väittää ettenkö olisi elämässäni mokaillut tai epäonnistunut.
Monet asiat olen saanut oppia kantapään kautta, koska kukaan ei mua ole niissä ikinä neuvonut tai opastanut.
Mä en kuitenkaan ole suostunut koskaan luovuttamaan sitkeästi olen ottanut asioista opikseni ja välttänyt tekemästä samoja virheitä enää uudestaan.
Ja loppupeileissä kaikesta huolimatta oon pyrkiny säilyttämään sen positiivisen ja iloisen elämänasenteen kaikkeen.
Olettamukset ne on niitä asioita joihin mä törmään myös vieläkin, vähän väliä.
Oletetaan, että ihminen on jotakin kun tämä on sitä ollut lapsena tai 10 vuotta sitten.
Lätkästään sen ihmisen otsaan leima kysymättä itseltä tai siltä toiselta ihmiseltä voisiko olla mahdollista että, ihminen olisi vuosien ja ajan kulessa kypsynyt, muuttunut, oppinut jotakin uutta, kehittynyt ihmisenä.
Toki kaikki ei muutu kaikki ei ota opikseen eikä kasva ja kehity ihmisenä mutta voisiko sille toiselle antaa edes mahollisuuden osoittaa ne olettamukset ja leimaamiset vääriksi?
Sain tänään kuulla olevani edelleenkin uhri.
Kyllä mä myönnän ,että kun tulee vastoinkäymisiä ensimmäinen ajatus mulla yleensä on : mitä MÄ tein väärin.
Hirvittävän syvälle iskostettu ja opetettu toimintamalli varhaislapsuudesta asti josta on ihan oikeasti tosi vaikea päästä eroon.
Vaatii multa vielä kovasti kovasti työtä samaten kuin sekin , että pystyn uskomaan siihen , että mäkin olen asainnut hyviä asioita itselleni ja perheelleni.
Jotkut leimat otsaan me lyömme myös itse.
Uskottelemme itsellemme olevamme jotakin, huonompi kuin muut, rumia, tyhmiä... jne.
On varmasti vaikeampi päästä eroon itse itsellemme lyömistämme leimoista ja olettamuksista kuin toisten antamista.
Vaatii harjoutusta ja usko itseen ja siihen että, ne omat saati muiden leimat ei määrittele sitä mikä tai kuka me todellisuudessa olemme.
Joskus leimaamiset ja uskomukset verhotaan rehellisyyden viittaan, halutaan tarkoittaa hyvää ja halutaan olla rehellisiä toisen heikkouksista tai tavoista tai mistä milloinkin.
Kannattaa muistaa että, oikea rehellisyys toista kohtaan ei satuta kumpaakaan osapuolta.
Mä olen työssäni ja siviilissä nähnyt viime aikoina miten omat uskomukset sekä oletukset verhotaan rehellisyyteen ja syljetään toisen ihmisen päälle päälle sekä vielä sanotaan että, mä olen vain rehellinen ja on sun oma vika jos et voi ottaa sitä vastaan tai et kestä sitä.
Rehellisyyden nimissä julistetaan totuuksia jotka itse on totuudeksi ymmärretty , omaksi totuudeksi ei muiden.
Rehellinen voi olla monella tapaa, toisen luonteen tai ominaisuuksien lyttääminen ei ole rehellisyyttä.
Omien uskomusten ja oletusten sylkeminen toisen niskaan ei ole rehellisyyttä.
Palautetta voi antaa myös rakentavasti niin että kumpikin osapuoli tulee kuulluksi ja ymmärretyksi.
Pitää myös tarkkaan miettiä mistä se rehellisyys kumpuaa halusta kertoa niin kuin itse asioiden näkee ja kokee olevan kertoen rehellisesti OMAN näkemyksen vai julistaen omaa näkemystä ja kokemaansa ainoana ja oikeana.
Ja ennen kaikkea mitä rehellisenä olemalla saavuttaa?
Mikä on syy olla rehellinen?
Kyse ei ole siitä että täytyisi jättää kertomatta tai valehdella mutta se miksi olen rehellinen täytyy jokaisen selvittää itselleen.
Mistä rehellisyyteni kumpuaa: halusta tehdä oikein, mielenrauhan saavuttamiseksi, oman egon pönkittämiseksi?
Ja ennen kaikkea kun olen rehellinen itselleni ja muille kuinka voin tehdä sen niin , että se toimisi sillan rakentajana eikä hajottajana muihin ihmisiin tai itseeni.
