Voi kumpa sitä muistaisi, että aina niiden elämää rikastuttavien ja ilahduttavien asioiden ei tarvitse olla suuren suuria.
Ja kumpa vain muistaisi olla myös kiitollinen niistä pienistäkin ilon hetkistä.
Rakas ihana ystävä oli löytänyt mulle saaresta kauniin kiven, eikä mitä tahansa kiveä vaan Australian muotoisen kiven <3
Kaunein lahja jonka olen pitkiin aikoihin saanut, vaikkakin eräs facebook ystäväni väittikin kuvan näyttävän maksapihviltä :D
Kivi muistuttaa mua siitä päämäärästä ja unelmasta jota kohti olen menossa.
Päätin myös antaa itse itselleni toisen lahjan ja kävin vihdoin ja viimein ostamasssa kauan himoitsemani Australia matkaoppaan.
Iso kattava opus täynnä Australia tietoa, mulla menee tovi jos toinenkin kun tuota käyn läpi.
Eikä tuon plaraaminen ainakaan helpota mun tulessa olevaa matkakuumetta :D
Muistin myös eilen itselleni antamani lupauksen vuoden alussa.
Lupasin, että tänä vuonna maistan ostereita.
Ihan vain huvin vuoksi ja koska haluan tietää miltä ne maistuvat.
Toki mulla on omat epäilykseni siitä , että kyseinen ruokalaji ei tule olemaan mun herkkujen top10 listalla.
Taas siis listaan lisättäväksi yksi koettava asia lisää kun pääsen Ausseihin.
Nyt nautin täysillä Suomen kesästä, auringosta,luonnnosta, merestä ja tietysti omasta perheestä sekä ystävistä <3
Kuinka selittää toiselle ihmiselle MIKSI tuntee pakottavaa tarvetta ja halua matkustaa maailman toiselle puolelle?
Kuinka kirjoittaa ne asiat jotka ovat vaikuttaneet sun elämän kulkuun ja tähän tilanteeseen niin että toinen ihminen pystyy ymmärtämään ja tuntemaan myös sen saman kuumeen ja poltteen sekä sen elämisen halun joka sun sisälläsi palaa?
Vaikeita juttuja joiden kanssa olen joutunut itsekkin viime päivinä painimaan.
Mä en tiedä mitä mä löydän Australiasta, mulla on joitakin tiettyjä asioita joita haluan siellä tehdä ja kokea mutta muuten koko matka on mulle suuren suuri seikkailu.
Irtiotto tähän normaaliin oravanpyörään ja ennen kaikkea mä haluan näyttää itselleni ja myös muille että kaikki on mahdollista kun vain tarpeeksi uskoo ja tekee töitä asian tai unelman eteen.
Ja lisäksi mä uskon , että mä samalla opin myös itsestäni lisää ja kasvan sekä kehityn ihmisenä.
Joku voisi kutsua tätä kolmenkympin kriisiksi, mä kutsun tätä juuri oikeasti ja täysillä elämiseksi mulle.
Kun mä olen mummo, ja istun muiden mummojen ja pappojen kanssa vanhainkodissa, mä haluan voida sanoa, että mulla oli elämässä ehkä välillä todella rankkaa mutta kuitenkin mä elin täysillä ja nautin jokaisesta hengenvedosta, jokaisesta aamusta ja illasta, jokaikisestä hetkestä ja aion myös tehdä niin loppuun saakka, viimeiseen hengenvetoon asti.
Tuolla ulkona on kokonainen maailma odottamassa mua, se ei ole aina kaikkein kaunein tai
ruusunpunaisin mutta se on ja se elää joka ikinen hetki ja se odottaa mua ja kaikkia niitä joilla on uskallusta ja rohkeutta ottaa se askel sitä kohti.
Joillekkin se askel on pienempi ja toiset ottaa suuren harppauksen tai hypyn sitä kohti.
Kun se elämä mitä elää on sellaista , että se tuntuu hyvältä päästä varpaisiin ja syvällä sydämessä on oikealla polulla.
Kun mä luin ja katsoin traileria Andy Whitfieldin elämästä ja luin hänen vaimonsa Vashtin blogia mä tiesin syvällä itsessäni, että tää on mun juttu.
Nyt mä löysin sen punaisen langan mun elämässä.
Samalla mä todella tajusin sen , että mä olen saanut suunnattoman lahjan ja on täysin musta itsestäni kiinni mitä mä sillä lahjalla teen.
Ei elämä oo ruusunpunaista vieläkään, eikä todellakaan aina helppoakaan.
Joka päivä mä törmään elämän varjopuoliin ja sen raadollisuuteen.
Mutta samalla jokaikinen päivä mä olen entistä kiitollisempi siitä , että mä saan elää ja kokea tämän kaiken.
Vielä mulla on matkaa tavoitteisiin ja siihen että mä heittelen niitä kärrinpyöriä Aussi biitsillä mutta mä aion nauttia koko matkasta alusta loppuun sekä hyvinä että huonoina päivinä.
Ja mä toivon, että mun esimerkki auttaisi myös muita ottamaan sen askeleen, harppauksen tai hypyn kohti omaa unelmaa.
Askel kerrallaan :)
... ja jalat maassa.
Tai ainakin näin piti olla.
Viime viikko meni lomaillessa: rauhasta,levosta ja omasta perheestä nauttien.
Uin enemmän kuin vuosikausiin ja makasin jopa biitsillä nauttien auringosta sekä hyvästä seurasta, tietenkin.
Sainpa myös pari mattoa pestyä.
Vielä kun saisin ne tuolta pihalta narulta takaisin sisälle niin hyvä olisi.
Maanantaista lähtien olen sitten ollut virallisesti työtön.
No jaa ei stressiä, sen verran puhki mä olen viimeisen puolen vuoden höykytyksestä, että otan ihan relax ja vaan nautin olosta ja elosta.
Toistaiseksi.
Mun Aussi kuume on vain pahentunut tämän lomailun aikana.
Kuumeisesti mietin, että miten saisin parhaiten matkarahat kasaan.
Mitään matkasuunnitelmaa mä en ole vieläkään tehnyt, tosin huomasin facebookin suomalaisten pitämillä Australia aiheisilla sivuilla, että lähellä Sydneytä on joku suomalaisten pitämä loma-asunto systeemi.
Täytyy perehtyä siihen vähän paremmin, ja ajan kanssa.
Toki tällä hetkellä sitä pitäisi olla ihan riittämiin.
Jotenkin mulla on sellanen kutina edelleen , että kunhan saan matkaliput tilattua tai edes rahat niihin kasaan voin alkaa suunnittelemaan itse matkaa vasta kunnolla.
Viime aikoina on pyöriny vaikka minkälaisia visioita päässä, dokkarista lyhytelokuvaan ja kuvanäyttelyyn asti.
Nämä visiot tuppaa olemaan niin sitkeästi päässä, että saa nähdä kuinka käy jos niitä pääsen työstämään eteenpäin.
Tai lähinnä keksin kuinka työstän niitä eteenpäin.
Jää myös nähtäväksi , että matkustanko mä sittenkään ihan yksin vai saanko aivan ihanaa matkaseuraa mukaani.
Aika näyttää kuinka tässä käy.
Sen tiedän, että kun syksy tulee aion mä ilmottautua kansanopiston sekä iltalukion englannin tunneille.
Itseopiskelulla pääsee kyllä huomattavan pitkälle, ja vaikka mä oikeasti luulin olevani ihan surkea enkussa niin olen saanut huomata , että näin ei ihan olekkaan.
Toki harjoitusta tarvitsen paljon ja etenkin puhumisessa.
Päivä kerrallan ja ennenkuin mä huomaankaan olen lentokoneessa matkalla mun unelmieni Australiaa.
