Kuinka kirjoittaa ne asiat jotka ovat vaikuttaneet sun elämän kulkuun ja tähän tilanteeseen niin että toinen ihminen pystyy ymmärtämään ja tuntemaan myös sen saman kuumeen ja poltteen sekä sen elämisen halun joka sun sisälläsi palaa?
Vaikeita juttuja joiden kanssa olen joutunut itsekkin viime päivinä painimaan.
Mä en tiedä mitä mä löydän Australiasta, mulla on joitakin tiettyjä asioita joita haluan siellä tehdä ja kokea mutta muuten koko matka on mulle suuren suuri seikkailu.
Irtiotto tähän normaaliin oravanpyörään ja ennen kaikkea mä haluan näyttää itselleni ja myös muille että kaikki on mahdollista kun vain tarpeeksi uskoo ja tekee töitä asian tai unelman eteen.
Ja lisäksi mä uskon , että mä samalla opin myös itsestäni lisää ja kasvan sekä kehityn ihmisenä.
Joku voisi kutsua tätä kolmenkympin kriisiksi, mä kutsun tätä juuri oikeasti ja täysillä elämiseksi mulle.
Kun mä olen mummo, ja istun muiden mummojen ja pappojen kanssa vanhainkodissa, mä haluan voida sanoa, että mulla oli elämässä ehkä välillä todella rankkaa mutta kuitenkin mä elin täysillä ja nautin jokaisesta hengenvedosta, jokaisesta aamusta ja illasta, jokaikisestä hetkestä ja aion myös tehdä niin loppuun saakka, viimeiseen hengenvetoon asti.
Tuolla ulkona on kokonainen maailma odottamassa mua, se ei ole aina kaikkein kaunein tai
ruusunpunaisin mutta se on ja se elää joka ikinen hetki ja se odottaa mua ja kaikkia niitä joilla on uskallusta ja rohkeutta ottaa se askel sitä kohti.
Joillekkin se askel on pienempi ja toiset ottaa suuren harppauksen tai hypyn sitä kohti.
Kun se elämä mitä elää on sellaista , että se tuntuu hyvältä päästä varpaisiin ja syvällä sydämessä on oikealla polulla.
Kun mä luin ja katsoin traileria Andy Whitfieldin elämästä ja luin hänen vaimonsa Vashtin blogia mä tiesin syvällä itsessäni, että tää on mun juttu.
Nyt mä löysin sen punaisen langan mun elämässä.
Samalla mä todella tajusin sen , että mä olen saanut suunnattoman lahjan ja on täysin musta itsestäni kiinni mitä mä sillä lahjalla teen.
Ei elämä oo ruusunpunaista vieläkään, eikä todellakaan aina helppoakaan.
Joka päivä mä törmään elämän varjopuoliin ja sen raadollisuuteen.
Mutta samalla jokaikinen päivä mä olen entistä kiitollisempi siitä , että mä saan elää ja kokea tämän kaiken.
Vielä mulla on matkaa tavoitteisiin ja siihen että mä heittelen niitä kärrinpyöriä Aussi biitsillä mutta mä aion nauttia koko matkasta alusta loppuun sekä hyvinä että huonoina päivinä.
Ja mä toivon, että mun esimerkki auttaisi myös muita ottamaan sen askeleen, harppauksen tai hypyn kohti omaa unelmaa.
Askel kerrallaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti