Elämän nuorallatanssia

Huh,edellisestä tekstistä onkin jo aikaa ja viimeeksi kerroin teille perhettämme kohdanneesta suuresta uutisesta koskien mukanani kulkevaa pientä salamatkustajaa.

No salamatkustaja voi hyvin, kirpuksi nimeämämme pieni ihme kasvaa ja kasvattaa mun mahaa hurjaa vauhtia.
Hyvin energinenkin tämä kirppu tuntuu olevan ja saan jo nyt valvoa öitä toisen mellastaessa yksiössään.

Elämä kuitenkin soljui pitkän aikaa omalla painollaan työ ja koti akseliin painottuen.

Vihdoin ja viimein saimme uuden isomman ja ennen kaikkea homeesta vapaan asunnon , muuttopäivää odotellessa nykyinen asuntomme oli kuin pommin jäljiltä muuttolaatikoiden ja vielä tarvittavien tavaroiden loputon sekamelska.

Syksy ja sateet toivat tullessaan myös jokavuotisen sairastamis kierteen ja polte päästä uuteen kotiin oli kova.

Toisaalta syksy on yksi lempivuodenaikojani, pimenevät ja viilenevät illat sekä syksyn tuoksu  on vain jotain mitä en voi olla rakastamatta.

Syksy tuo mukanaan myös tietynlaisen surumielisyyden, kesä on jäänyt taakse ja talvi tekee tuloaan.
Lämpimistä ja valoisista päivistä luopuminen ovat vaikeita ja syksyn harmauteen tottuminen vie aikansa.

Pitkän aikaa kaikki näytti menevän tasaisena virtana eteenpäin ja muuttopäiväkin vihdoin saapui yllättäen isännöitsijän soittaessa eräänä syyskuisena perjantai päivänä , että pääsemme jo tulevana viikonloppuna muuttamaan.
Edellisenä päivänä hän oli mulle ilmoittanut, että muuttamaan pääsemme vasta viikon päästä.

Kiireellä viestiä ystäville ja sukulaisille ja loput tavarat laatikoihin ja kohti uutta.

Samoihin aikoihin mun kädet olivat alkaneet oireilemaan puutumisella, turvotuksella ja jatkuvilla kivuilla.
Muuttopäivää edellisenä päivänä, kipujen valvottaman yön jälkeen mun oli pakko luovuttaa ja mennä lääkäriin.

Diagnoosina rannekanavan tulehdus ja viikko sairaslomaa.

Raskauden vuoksi mitään lääkityksiä panacodia lukuun ottamatta mulle ei voitu määrätä eikä tässä kohtaa mitään muitakaan hoitoja siihen asti kunnes Kirppu syntyisi ja nähtäisi kuinka paljon raskaus näihin oireisiin vaikuttaa.

Koittakaapa olla rehkimättä ja käyttämättä käsiä kun muuttoa pitäisi tehdä.

Helpommin sanottu kuin tehty ja etenkin muuton ensimmäisinä päivinä kivut ja turvotus käsissä oli aivan järkyttävät.

Rannetuet ja siteet helpottivat pahimpia oireita mutta aikaisemmin ohimenevät puutumiskohtaukset käsissä ja sormissa tulivat jäädäkseen.

Pari päivää töissä aiheutti oireiden pahenemista, ja uusia ei niin mukavia oireita mm.  ikäviä sähköiskun tunteita käsiä liikuttaessa, sormista ja käsistä hävisivät välillä kokonaan voimat ja pelkän maitopurkin korkin avaaminen tuotti ongelmia.

Taas valvottuja  öitä, ei niinkään kivun vuoksi vaan pähkäilyä siitä menenkö lääkäriin vai en.

Perjantai aamuna mulla tipahti täysin varoittamatta kahvikuppi käsistä, koko kättä pitkin meni kuin sähköisku kivun kera ja käsi oli hetken täysin voimaton.
Ja kahvit lattialla.

Ei auttanut muuta kuin soittaa lääkäriaika  sillä riski, että sama kävisi töissä ollessa oli aivan liian suuri.

Onnekseni mulle sattui lääkäri jolla oli aikaa paneutua muhun ja oireisiin ja hän todella tutki mun selän ja kädet perusteellisesti.

Diagnooseina karpaalitunneli- oireyhtymä, niska-olkavarsioireyhtymä ja kyynärhermo sairaus.

Hieman pisti hymyilyttämään tämän kaiken keskellä lääkärin toteamus noita kirjottaessa " ai eiks tähän mahukkaan enempää kuin kolme...".

En tosiaankaan halua edes tietää kuinka monta diagnoosia herra lääkäri siihen sairasloma lappuun olisi halunnut kirjoittaa.

Työt loppuivat sitten siihen.

Riski siitä, että jänteet napsahtavat poikki on  aivan liian suuri tai , että työnteko vaurioittaa lihaksistoa, hermoja ja jänteitä lopullisesti niin, että työnteko myöhemminkään ei ole enää mahdollista.

Katsotaan tilannetta uudestaan vauvan synnyttyä oli lääkärin saattosanat mulle.

Jos hyvin menee oireet häviävät raskausoireiden ja hormoonien laskettua jos huonosti niin en edes mieti niitä  vaihtoehtoja tässä kohtaan.

Syksy on luopumisen aikaa, mä luovuin töistäni ja koitan keskittyä tähän hetkeen ja omasta itsestä ja Kirpusta huolehtimiseen perhettä tietysti unohtamatta.

Töistä luopuminen toi mukanaan pelkoja, pelkoja mm. siitä kuinka selviämme taloudellisesti.

Näitä pelkoja mun täytyy vain työstää ja koittaa luottaa siihen , että asiat kyllä selviävät ja kaikella on tarkoituksensa. 

Pelot ovat kuitenkin vain  juuri niin vahvoja kuin me niille itse energiaa annamme.

Luottaminen ja kaikesta kontrolloimisesta irti laskeminen taas vaatii työtä ja työskentelyä itsensä kanssa, kaikkea ja kaikkia ei voi hallita eikä suunnitella etukäteen.

Siinäpä haastetta mulle joka on joutunut koko lapsuuden ja nuoruuden elämään pelossa ja täysin muiden ohjailtavissa ja hallittavissa vailla omaa päätösvaltaa tai edes kykyä siihen.

Hetki ja päivä kerrallaan.