Klo 9:16 sektiolla kuten veljensäkin olivat tähän maailmaan syntyneet, tällä kertaa vain suunnitellusti.
Kuten aina uuden ihmistaimen kanssa niin on mullakin aika mennyt ihmetellessä pienen ihmisen kauneutta, elämän ihmettä sekä opetellessa ja tutustuessa tähän uuteen ihmiseen, pieneen ihmeeseen joka meille annettiin.
25.1.2015 sai tämä pieni Kirppu joksi häntä kutsumme nimekseen kastejuhlassa Eetu Valtteri.
Jos raskausaika oli tunteiden myllerrystä niin pienen ihmistaimen syntymä se vasta tunteet ja koko tähän asti tapoihin juurtuneen arjen saikin sekaisin ja pois tasapainostaan.
Tällä kertaa paranin leikkauksesta nopeasti ja hyvin.
Sairaalasta pääsimme jo neljäntenä päivänä pois ja seuraavalla viikolla tein jo koiran sekä vauvan kanssa pieniä kävelylenkkejä.
Fyysinen toipuminen on tapahtunut siis kaiken kaikkiaan oikein hyvin, muutama ylimääränen kilo vyötärönseudulla on mutta eiköhän niistäkin ajallaan eroon päästä.
Kun kroppa on pelannut on pää tullut jäljessä.
Hormoonihuurut syntymän jälkeen on ihan normaali juttu , tällä kertaa ne vain oli mulla potensiin tuhat ja todellakin tuntui , että pää on tyhjää höttöä täysi.
Se ilo ja huolettomuus joka mulla oli raskausaikana tuntui toviksi kokonaan kadonneen ja tilalle tuli epätoivo ja järjetön menettämisen pelko.
Olen herännyt joka yö ainakin 2 kertaa tarkistamaan, että pieni ihminen hengittää.
Päiväunilla käyn katsomassa sen kymmenen kertaa, että Kirppu voi hyvin.
Järjellä on helppo ajatella, että se mitä mä olen lapsena ja nuorena kokenut vaikuttaa mun käyttäytymiseen vielä tänäkin päivänä.
Mä olen saanut opettelemalla opetella , että mullakin on oikeus hyviin ja ihaniin asioihin elämässäni.
Mä taistelen joka päivä kontrolloimis haluni ja pelkoni kanssa.
Ihmekkös tuo kun lapsuus oli yhtä kaaosta eikä mikään ollut varmaa ja jos jotain hyvää elämässäni sain maksoin siitä myös kovan hinnan.
Tunnevamma.
Siinäpä onkin pienellä ihmisellä työstämistä, että sen saa sisimmästään parannettua.
Vaikka järjellä osaakin asiat priorisoida ja tietää miten mikäkin on mihinkin asiaan elämässä vaikuttanut niin rikki rikottu sisin ei silti toimi aina järjen mukaisesti.
Mua koskevat varhaislapsuuden viranomaispaperit on karua luettavaa... käytöshäiriöitä,levottomuutta, vakavia pelkotiloja jne jne.
Mutta voin olla kuitenkin tyytyväinen siihen , että vaikka lapsuus on ollut rankka olen kuitenkin siitä selvinnyt ja vielä suhteellisen täysijärkisenä.
Kuitenkin päivä päivältä mulle käy selvemmäksi se, että mun täytyy selvittää mikä meni pieleen mun menneisyydessä.
Miksi asiat meni niin kuin ne meni ja kohdata se menneisyyden painolasti, että mä voin jatkaa eteenpäin ja auttaa muita samoja asioita kokeneita.
Ehkä sitten se rikki rikottu sisinkin paranee vihdoin kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti