Karkkilakko

Niin siinä sitten kävi että, menin halpaan ja laitoin face seinälleni hienon ilmoituksen uuden vuoden korvilla jossa lupasin olla syömättä karkkeja vuoden ensimmäisestä päivästä alkaen niin monta päivää kun julkaisustani tykätään .

Ja tykättiinhän siitä, 99 tykkäystä loppujen lopuksi napsahti ja tässä sitä nyt ollaan sitten virallisessa karkkilakossa.
Minä joka olen lapsesta saakka rakastanut makeaa, minä jonka intohimona on suklaa.
Minä ikuinen tunnekarkkisyöppö.
Kyllä vain, 6 päivää jo.

Kas kummaa kun kotiin on ruvennut ilmestymään kaappeihin pipareita, joka päivä kahvilla olemme  syöneet jos jonkinnäköistä pullaa ja leipominenkin on alkanut pitkän tauon jälkeen taas tuntumaan houkuttelevalta harrastukselta.

Eli taas ollaan menossa metsään niin että kolisee.

Olin jo aloittanut  juomaan 3 litraa vettä päivässä ja liikkumaan enemmän mutta ei auta vaikka juoksisin tai kävelisin joka päivä tunnin tai kaksi tai kolme  jos mätän kaksin käsin pullaa ja pipareita ja päälle vieläpä sipsejä ja muita ei niin hyviä välipaloja.

Sokeri, tuo ihana makea ja herkullinen ja niiiiiiiiin koukuttava eliksiiri.

Miten voikin mokoma makean imelä aine koukuttaa niin pahasti että ilman sitä ei mukamas meinaa tulla toimeen.

Vaikeaa ei siis ole olla ilman karkkeja vaan ilman sokeria ja sitä sisältäviä muita herkkuja.

Bikinit, ranta, aurinko....bikinit, ranta, aurinko...Australia...bikinit, ranta, aurinko....

Jos mä hoen tuota mantraa aamusta iltaan niin jospa mun päähän vihdoin uppoaisi että ,rantakuntoa ei saavuteta syömällä herkkuja muodossa tai toisessa!
 Eikä etenkään jos niitä syö joka ikinen päivä.

Ja töitä, töitä vaaditaan että ,saavutetaan rantakunto tai että, mä pääsen sinne Australian rannoille.
Konkreettisia asioita ja tekoja.
Ja tietysti luottamusta ja uskoa että, mä todellakin saavutan ne tavoitteet jotka olen itselleni asettanut.

Enää 93 päivää karkkilakkoa jäljellä .....