Oman kukkulani Kuningatar

Mä olen lukenut toisten kirjoittamia blogeja tosi vähän,sen verran kuitenkin, että tiedän puutarha ja muotiblogien olevan juuri nyt in, unohtamatta tietysti blogit jota kirjoittavat joko julkkikset tai jossa räävitään jotain yhteiskunnallisesti koskettavaa aihetta.

Jokainen blogi on omanlaisensa ja tärkeä vamasti kirjoittajalleen sellaisenaan.

Asia mitä mä jäin miettimään luettuani yhtä blogia oli se, että onko todellakin niin että, jokainen tai ainakin lähes jokainen blogin kirjoittaja pyrkii tavalla tai toisella pönkittämää omaa erinomaisuutta ja egoaan?

Kieltämättä aika karu ajatus mutta on totta, että blogeja on järjetön määrä ja jotta se oma blogi saisi näkyvyyttä täytyy tekstin olla kiinnostavaa.
Jokaisella varmasti omat motiivit siihen miksi.

Mulla heräsi välittömästi mieleen ,että oonko mä nyt mennyt kuitenkin hanuri edeltä puuhun.

Olenko mä sotkenut puurot ja vellit keskenään ja antanut oman egoni sanella sen mitä kirjoitan tai teen?

Vai olenko mä sittenkin oikealla tiellä kohti niitä päämääriä jotka olen itselleni rakkaudella asettanut?

Mun ajatus oli, että halusin jakaa blogissani matkan kohti unelmaa jonka saavuttamiseksi mun on täytynyt lähteä ihan pohjalta.
Valaa uskoa muihinkin, että olipa unelma mikä hyvänsä se on mahdollista saavuttaa jos sen eteen tekee töitä ja uskoo sen saavuttamisen olevan mahdollista.

Töitä olen tosiaankin tehnyt, niin henkisesti kuin ihan fyysisessäkin elämässä ja pohjalla on tullut käytyä uudelleen hyvin monta kertaa.
Monta kertaa olen kuitenkin taas noussut ja jatkanut uudella innolla ja eväillä eteenpäin.

Jossain vaiheessa mä tajusin ,että mä olen  kokonaisuus ja tähän mun kokonaisuuteen kuuluu myös mun menneisyys ja ollakseni ehjä kokonaisuus mun täytyy olla sinut myös menneisyyteni kanssa jotta pystyn menemään kohti tulevaisuutta.

Toki olisin voinut alkaa kirjoittamaan lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistani omaa erillistä blogia mutta koska olen sitä mieltä, että kaikki liittyy toisiinsa en kokenut sitä mitenkään mielekkääksi.

Mä olen edelleen matkalla kohti mun unelmien Australiaa.

Se on edelleen MUN suuri unelma, mulla on kuitenkin monia muitakin unelmia.

Mitä enemmän mä kohtaa ns. vastatuulta ajaessani  omia kokemuksia ihmisten tietoisuuteen sitä varmempi mä olen siitä ,että mä olen oikealla tiellä.
Koska se kertoo sen kuinka tärkeä asia on ja kuinka tabu se maassamme ihan oikeasti onkaan.

Ja mä tiedän myös, että tämä ei ole vain mun unelma vaan samalla mä pystyn myös  auttamaan  muitakin saman kokeneita ja valamaan heihin rohkeutta kertoa omista kokemuksista, jos ei yleisesti niin ainakin läheisilleen tai vaikka vain ihan itselleen.

Mä en voi väittää etteikö mua pelottaisi, mutta mä en suostu antamaan pelolle valtaa.
Mä en kaipaa sääliä tai voivotteluja, mä kaipaan tekoja ja rohkeutta niin itseltäni kuin muiltakin ihmisiltä.

Tällä hetkellä mä istun näpyttämässä tätä tekstiä vasemmalla kädellä,oikea käsi kipsissä eikä mulla ole hajuakaan mitä mä seuraavaksi tekisin tai mihin suuntaan lähtisin.

Mutta mä tiedän, että mä en ole yksin asiani tai unelmieni kanssa ja jo pelkästään siksi mä en tosiaankaan aio antaa periksi.
Mä olen selvinnyt tähän asti joten mä ihan varmasti selviän tästä eteenpäinkin.

Mä olen oman kukkulani Kuningatar ja mä en suostu enää tuntemaan häpeää siitä kuka mä olen tai mistä mä tulen.