Hyvät uutiset ensin.
Onni onnettomuudessa, mun kyynärpään murtuma oli hyvin pieni ja parani ennätysvauhtia ja sain kipsin pois viikon kärvistelyn jälkeen <3
Jippii, juuri kun olin jo tottunut siihen.
Käsi on jäykkä ja kipeä mutta ainakaan mun ei tarvitse enää kantaa painavaa ja epämukavaa kipsia kädessäni.
Mutta....
Muutamat viime päivät on menneet älyttömässä koomassa ja tuntuu, että pää ja kroppa ei ole samalla aaltopituudella yhtään.
Ihme jos edes samassa galaksissa.
Tiesin kun lähdin toteuttamaan unelmaani matkasta Australiaan , että tehtävästä ei tulisi helppo.
Nyt kun olen päättänyt tulla ns. kaapista ulos ja olen jonkun verran kertonut omista kokemuksistani seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuudessani ja päättänyt saattaa asian yleiseen tietoisuuteen pois häpeän ja pelon ilmapiiristä tiesin, että tästäkään missiosta ei helppo tulisi mutta ihan näin hankalaa en tämänkään ajatellut olevan.
Useasti on tuntunut että vaikka ajatuksia ja visioita olisi kuinka paljon ja energiaa ja halua toteuttaa ne niin hakkaan päätä seinään, koska hommat ei vain etene.
Kenelläkään ei tunnu olevan rohkeutta rikkoa rajoja saati tabuja.
Ei niin, että mä antaisin periksi.
En tosiaankaan enää tässä vaiheessa.
Tällä hetkellä vain tuntuu, että energiaa ei ole mihinkään muuhun kuin arkipäivän asioihin.
Sohvalla makoilu ja rakkaushömpän katselu telkkarista on oikein koukuttavaa ei aivotoimintaa tarvitsevaa ajanvietettä.
Kun olen vihdoin saanut yliannostuksen romantiikkaa ja lässynläätä uskon, että olen entistä ehompi tai ainakin energisempi jatkamaan mun missioita.
Siihen asti toteutan sohvan kutsuhuutoa ja uppoan valenpunaisiin unelmiin.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti