Minne yh äidit ja työttömät ja muu ns. "roskasakki" on työnnetty asumaan.
Vapaa lapsuus jossa huitelin miten halusin eikä varmasti hölmöyksiltäkään vältytty.
Juuri ennen ensimmäisen luokan alkua, kun äitini jätti kuningas alkoholin ja ryhdistäytyi elämässä muutimme maalle yli 10 kilometrin päähän keskustasta,keskelle ei mitään.
Pieneen kyläyhteisöön jossa kaikki tunsivat toisensa jo vuosikausien takaa.
Vaikka löysinkin nopeasti ystäviä,sain koko lapsuuteni tuntea olevani yhteisön ulkopuolella.
Meidän perhe oli outo, ja sitä kartteltiin.
Lapsena en voinut ymmärtää syytä tuohon, mutta ymmärsin kyllä, että se liittyi jotenkin perheeni aikuisiin.
Toki hieman villinä ja kurittomana lapsena syyllistyin jos vaikka mihin hölmöyksiin,kuten mm. perheemme saunan polttamiseen yhdessä naapurin lapsen kanssa.
Kuitenkin monen monituista kertaa jäin pihalle seisomaan kun muut lapset menivät toistensa koteihin leikkimään, koska heidän vanhempansa olivat kieltäneet minua heille tulemasta tai jos olin joissakin leikeissä mukana ja jotain sattui syy oli aina minun ja sain kiellon leikkiä mukana olleiden lasten kanssa.
Vaikka mulla ei olisi ollut osaa eikä arpaa koko tapahtumaan.
Musta tuli syntipukki kaikkeen kotona olevaan ja kodin ulkopuolella tapahtuvaan.
Toki perheemme eristäytymistä ei todellakaan edesauttanut se ,että äitiäni ei voinut vähempää kiinnostaa kyläyhteisön tapahtumat, tai mun koulujuhlat ja tapahtumat.
Saati se, että olin todellakin paha suustani,kiroilin kuin mettäläinen jo hyvin pienenä ja tiesin kuinka sanan tikareita heitellään niin ,että ne todellakin upposivat vastapuolena olevaan.
Joka juhlat ja joka tapahtumat ensimmäisestä luokasta aina peruskoulun viimeiseen mä edustin yksin koko perhettä ja itseäni.
Mä olin todellakin sen yhteisön ruma ja hyljeksitty ankanpoikanen.
Se mikä kantoi tuon koko lapsuuden ja nuoruuden yli oli eläimet ja suuri rakkaus niihin.
Rakastin hevosia yli kaiken ja vietin talleilla aikaa niin paljon kuin vain suinkin pystyin, joskus varmasti rasittavuuteenkin asti.
Eläimiltä sain sitä rakkautta ja huomiota mitä en kotoa enkä mistään muualtakaan saanut, eikä niiden rakkauteen koskaan kuulunut ikäviä vastapalveluksia.
Ne hyväksyivät mut juuri sellaisena kuin olin, omana itsenäni.
Onni oli myös mun sosiaalinen luonne ja sen ansiosta mulla kuitenkin aina joitakin ystäviä oli.
Eikä mun pään päälle voi sädekehääkään laittaa, koska niin mäkin tein lapsuudessa ja nuoruudessani monen monituisia virheitä jotka olisivat voineet jäädä tekemättä ja teoillani varmasti satutin myös toisia ihmisiä ympärilläni.
Kuitenkin se vahva ulkopuolisuuden tunne on kantanut aina aikuisikään asti, ja sen tunteen kanssa mä teen joka päivä edelleenkin töitä.
Omien lapsieni kanssa olen pitänyt huolen, että heidän koulujuhlat ja tapahtumat olen pyrkinyt olemaan mukana katsomassa ja osallistumassa.
Vaikka en olekkaan täydellinen äiti, koitan välttää niitä samoja virheitä joita oma äitini kanssani teki.
Ihan kymppisuoritukseen en mäkään pääse mutta toivon ainakin,että mun lapset tietävät,että oli mikä hyvänsä he ovat mulle rakkaita ja tärkeitä ja olen valmis tekemään mitä tahansa heidän puolestaan.
Vaikka siitä rumasta ankanpoikasesta ei ehkä tullutkaan kaunista joutsenta, tuli siitä lapsiaan suojeleva ja rakastava äiti <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti