Muistoja menneiltä ajoilta

Mitä enemmän mä avaan asioita mun lapsuudesta ja nuoruudesta sitä enemmän mä muistan sieltä tapahtumia ja tilanteita, ja toisaalta sitä enemmän musta tuntuu että olen hukannut muistoja mielestäni.
Ei ehkä kaikkein huonoin asia, ehkä joidenkin muistojen on parempi ollakkin hävinnyt johonkin vuosien varrelle.

Toisaalta mä olen aina ajatellut, että vanhoja on turha kaivella.
Mikä osaltaan onkin totta, se mikä on tapahtunut on tapahtunut eikä sille voi enää mitään tässä hetkessä.
Ehkäpä tuon ajatuksen ja asioiden hyväksymisen takia mun on kuitenkin helpompi niistä puhua ja kirjoittaa sekä käydä niitä läpi.

Mä olen kovasti koittanut viimepäivinä miettiä millon ja missä tilanteessa mun hyväksikäyttö alkoi, mä en vaan kuollakseni muista.

Muistan kyllä tasan tarkkaan viimeisen kerran, jokainen yksityiskohta on piirtynyt mieleeni ja  jopa omat ajatukset muistan tuosta tilanteesta.

Toisaalta onko tuolla ajankohdalla mitään merkitystä tiedän, että olen varmasti ollut alle kouluikäinen tuon ensimmäisen kerran tapahtuessa, koska ensimmäiset varsinaiset muistot ovat kesältä ennen ensimmäisen luokan alkua.
Jotain muistoja kovin hämäriä tosin jo ennen sitä.

Ihmisen mieli on kummallinen asia, mä jaksan edelleenkin ihmetellä sitä miten erillaisia asioita mieleen jää.
Osa  mun muistoista on jotenkin niin arkipäiväisiä, jotain hassun mitättömiä tapahtumia tai tilanteita mitä luulisi että ei ne tosiaankaan mieleen jää.

Toisaalta ehkpä ne asiat ja tilanteet ovat silloin olleet jotenkin tosi merkittäviä tilanteita mun elämässä, joita nyt aikuisena ei osaa vain arvostaa tai ajatella niitä sellaisina.

Muistan kun ensimmäisen kerran menin muutettuamme maalle naapurin kysymään onko siellä lapsia, ja menin heidän kanssa katsomaan yhdessä lastenohjelmia tv:stä.

Muisto on jotenkin niin elävä ja selkeä kuin se olisi tapahtunut vasta äskettäin.

Muistan myös kuinka vanhan asuinpaikkamme kerrostalon pyörävarastossa isommat pojat pakottivat mut tekemään asioita joita en olisi halunnut tehdä, tai kun mut vietiin paikkoihin joissa vieraat miehet kopeloivat ja koskettelivat mua.

Tai kun teininä olin tuttavalla yötä ja tuttavan ystävä yritti raiskata mut mutta onneksi tuttava ehti väliin.
Muista että tuolloin elämäni ensimmäisen kerran sanoin ei, en halua.

Joskus ennen mä mietin, että mikä mussa on sellaista vialla, että vedän ihmisiä kieroine seksuaalisine haluineen puoleeni.
Ennen kuin nyt aikuisena ymmärsin, että mulle on tehty hyvin samaa jo hyvin pienestä lähtien ja tietyllä tapaa tämä myös näkyy musta.
Nämä ihmiset näkevät ja vaistoavat ne heikot kohdat , mussa on ollut tietynlainen leima otsassa, mä olen ollut heikko ja sitä heikkoutta on ollut helppo käyttää hyväkseen.

Toki lapsi on aina hauras ja aikuisen manipuloinnille  hyvin altis etenkin jos sitä on tapahtunut koko elämän ajan.
Jossain vaiheessa on aivan sama kuka se aikuinen on, lähipiiristä vai täysin vieras kun on jollakin tapaa sisäistänyt ja ehkä jopa hyväksynytkin sen , että mitä tapahtuu on jotenkin kierolla tavalla normaalia tai jos ei normaalia niin ainakin omalle kohdalle ns. kuuluvaa.

Tälläisena lapsena sä olet valmis tekemään mitä tahansa jotta se perhe joka sulla ympärillä on pysyisi kasassa,valmis jopa uhraamaan itsesi muiden hyväksi.

Mun heikkous oli se , että pelkäsin kuollakseni äitini alkavan jälleen juomaan alkoholia ja muunmuassa tämän asia oli se jonka avulla mua oli helppo manipuloida tekemään mitä vaan.

Ei välttämättä tarvita pakottamista tai uhkailua, mä olisin ollut valmis antamaan oman henkeni muiden hyväksi.
Mä menin jopa niin pitkälle, että uhrasin oman kehoni jotta mun hyväksikäyttäjä ei ottaisi itseltään henkeä.
Tosin nyt aikuisena jo ymmärrän , että näin tuskin koskaan olisi tullut tapahtumaan mutta nuorena en halunnut edes ajatella sitä, että mun kädet olisivat jonkun veressä.

Noina aikoina mä en koskaan miettinyt itseäni, ei ollut minää vaan oli muut ja muiden hyvinvointi.
Toki mä unelmoin ja toivoin mutta hyvin varhain opin , että todellisuus on jotakin muuta kuin toteutuneet unelmat.

Olen saanut käydä järjettömän pitkän tien siihen , että olen uskaltanut antaa itselleni luvan ajatella mitä MINÄ haluan.
Se ei todellakaan ole ollut helppo taikka kuopaton tie vaan vielä tänäkin päivänä on hetkiä jolloin mietin olenko ansainnut hyvää elämääni, voinko haluta jotakin asiaa puhtaasti ihan vain itselleni.

Tämä on yksi syy miksi haluan Australiaan, haluan jotakin puhtaasti itselleni ja puhtaasti siitä syystä , että haluan näyttää sille pienelle rikkinäiselle tytölle mun sisälläni että kaikki on mahdollista kun oikein toivoo ja , että mullakin on oikeus toteuttaa omia unelmiani.
Ja ennen kaikkea , että ne unelmat on mahdollista saavutta...